Syksyn 2026 työmaakuulumisia

Syksyn aikana etenee useita käynnissä olevia työmaita, ja uusia kohteita käynnistyy niiden rinnalla. Mukana on uudisasuntotuotantoa, korjausrakentamista, käyttötarkoituksen muutoksia ja myös yksi purkutyömaa.
QIVA Haaga – Muuntojoustava kortteli Etelä-Haagassa
Yhdessä SSA:n kanssa kehitetty kortteli koostuu Haagan vanhasta kansakoulusta sekä samalle tontille rakentuvista kolmesta uudisrakennuksesta. Tällä hetkellä käynnissä ovat Villa Stenius -nimellä kulkevan kansakoulun sisäpuoliset purku- ja muutostyöt asuinkäyttöön. Samalla pihalle louhitaan pysäköintihallia, joka tulee palvelemaan myös uudisrakennuksia.

Leirimetsäntie 8 – Uudet asumisoikeuskodit Espoon Säterissä
Metsän reunalle on kohonnut kolme sympaattista 1950-luvun arkkitehtuurista inspiroitunutta kerrostaloa, joihin valmistuu tänä vuonna 57 uutta Asuntosäätiön ASO-kotia. Korttelin asuntokoot vaihtelevat kaksioista viiden huoneen asuntoihin.

As Oy Saarenhelmi – Hitas-kerrostalo Nihdissä
Merellisellä Nihdin alueella viimeistellään suunnittelemamme kerrostalon rakennustöitä. Tiiliverhottuun Hitas-taloon tulee 41 asuntoa, joiden koot vaihtelevat 31-119 m² välillä. Konttisatamankadun ja Tihtaalinkadun kulmaan rakentunut talo täydentyy myöhemmin rakennettavalla naapurikorttelilla. Talon urakoi Fira Rakennus ja rakennuttaa Kilo Invest Oy.

KY Kauppatieteiden ylioppilaat – toimitila Otaniemessä
Vanhaa 1960-luvun punatiilitaloa korotetaan ja saneerataan parhaillaan Kauppatieteiden ylioppilaille järjestön tiloiksi.

Café Ursula
Kävimme 26.8.2026 entisen Ursulan viimeisellä lounaalla ennen kuin rakennus puretaan ja korvataan uudella puurakennuksella. Kahvilan vanhat kalusteet ja irtaimisto on lahjoitettu eri järjestöille ja yhteisöille. Roy Mänttärin suunnittelema ikoninen purje on pakattu talteen kunnostusta varten. Sen jälkeen se palautuu uudelle terassille vuonna 2027.

Edellä mainittujen kohteiden lisäksi kerrostalotyömaita löytyy myös Töölöstä ja Eirasta. Niistä lisää myöhemmin!


