Ajurien talli

1900-luvun alussa rakennettu kolmikerroksinen tallirakennus toimi kaupungin hevosajureiden käytössä 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen talli jäi sekalaiseen varastokäyttöön. 2000-luvulla lähes alkuperäiskuntoisen rakennuksen rapistumiseen reagoitiin, kun pitkään heitteillä ollut tallirakennus suojeltiin historiallisesti ja rakennustaiteellisesti huomattavan arvokkaana rakennuksena. Suojelun myötä rakennus kaavoitettiin muutettavaksi asuinkäyttöön, vaikka muutoksesta tiedettiin tulevan todella haastavaa rakennuksen kunnon, ja toisaalta myös asuinrakentamista koskevien määräysten vuoksi. Vuonna 2019 Ajurien talli sai uuden omistajan, joka tiedosti hankkeen realiteetit ja sitoutui asuntorakentamisella pelastamaan rakennuksen yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa.

Kolmekerroksisen rakennuksen maantasokerroksessa säilytettiin alun perin ajurien kärryjä, toisessa kerroksessa oli hevosten pilttuut ja ylimmässä kerroksessa säilytettiin heiniä. Vesikatto ja siihen liittyvä kattolyhtyratkaisu on muutettu vuonna 1959 katon korjauksen yhteydessä. Kattolyhdyistä johdettiin luonnonvaloa hevosten pilttuisiin lattialasien kautta.

Tallirakennuksen erikoispiirteisiin kuuluu toisen kerroksen kaksikerroksinen taloa halkova tunnelmallinen aula, jonka kautta kuljetaan 2. kerroksen asuntoihin. Tähän aulaan johtaa kaksi rakennuksen julkisivusta pullistuvaa ramppia, joista toiseen rakennettiin uusi betoniporras ja toinen entisöitiin puisine kulkuramppeineen. Aulassa pitkälti yli sata vuotta palvelleet puukaiteet ja -ovet entisöitiin, sekä kaikki pinnat kunnostettiin ja käsiteltiin yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Aulatilaa ympäröivät tiilipinnat paikattiin ja kalkkimaalattiin valkoisiksi. Aulan 1959 rakennettua vesikattoa korotettiin lämpöeristekerroksen verran, jonka yhteydessä sisäpuolinen laudoitus uusittiin 1950-luvun mallin mukaisesti. Kaksikerroksisen aulan yli satavuotias teräspalkkikannatteinen betonilaattaparvi sai lisätukea uusitun vesikaton kattovasoista ripustetuista teräksisistä vetotangoista. Aulan ylätasoa on mahdollista ihailla asunnoista käsin aulan ja asuntojen välisten kiinteiden sisäikkunoiden läpi.

1.kerroksen läpitalon asunnoilla on omat sisäänkäynnit sisäpihan suurista lasiovista. Aulaan avautuvista asunnoista tehtiin kaksikerroksisia, jotta suojellun aulan parvitaso voitiin jättää entiselleen. Ratkaisu on johtanut tilajärjestelyihin, joissa jokainen asunto on erilainen. Joihinkin asuntoihin teetettiin uudet lattialasit vanhan mallin mukaan. Naapurin vastaiselle julkisivulle puhkaistiin uusia ikkunoita, joiden yhteyteen rakennettiin veistokselliset seinäkkeet näkymien suojaamiseksi. Näihin asuntoihin avautuvat myös kunnostetut kattolyhdyt. Sisäpihan puoleisissa asunnoissa alkuperäisen mallin mukaisia viisikulmaisia ikkunoita on täydennetty uusilla alapuolisilla ikkuna-aukoilla. Suunnittelussa on pyritty säilyttämään mahdollisimman paljon historiallisen rakennuksen luonnetta esimerkiksi jättämällä alkuperäiset betonikatot tasoittamatta ja paikoittain tiiliseiniä paljaiksi. Pintamateriaaliksi on pyritty ennakkoluulottomasti tekemään tuoreita, mutta talon historiaan sopivia materiaalivalintoja.